Tällä kreikkalaisella ruokalajilla on erityisen hauska nimi, mikä perustuu puolikkaisiin munakoisoihin, mitkä tosiaan näyttävät täytettyinä kuin pieniltä kengiltä. Ruokalaji soveltuu sellaisenaan salaatin kanssa syötäväksi, vaikka kreikkalaisessa pöydässä tämä on monesti osana mezeä eli useasta pienestä ruokalajista koostuvaa lounasta tai illallista. Tämän ruokalajin voit tehdä joko perinteisesti jauhelihasta tai korvaamalla sen, vaikka nyhtökauralla. Tomaattikastikkeen kruunaa Chaliois -tomaattikastikeyrttiseos. Munakoisot kannattaa paistaa uunissa tai pannulla Chaliois-ekstraneitsytoliiviöljyllä. Munakoiso imee oliiviöljyn elegantin maun itseensä ja tekee kokonaisuudesta hyvin erityisen. Kokonaisuuden päälle ennen uunia laitetaan perinteisimmillään Beshamel-valkokastiketta. Reseptistä löydät kuitenkin Alexandrosin oman munakoisokastikkeen, mihin et voi muuta kuin ihastua. Ihanan valkosipulinen feta-munakoisokastike sopii myös erikseen, vaikka pastan kastikkeena, jos haluat erikseen kokeilla.
Kreikkalaiset sitruunaperunat uunissa
Tavallisemmillaan kreikkalaisesta pöydästä löydät perunan aina jossain muodossa. Uunissa ns. keitetyt lohkoperunat sitruunalla ovat yksi perinteisimmistä perunalisukkeista. Peruna saa makua sitruunamehusta, Chaliois-perunayrttisekoituksesta sekä Chaliois-...