CHALIOIS KREIKKALAINEN KOKKIKOULU (Lahjakortti myöhemmin varattavaan ajankohtaan)

Autenttinen kreikkalainen kokkikoulu Tampereen Hämeenpuistossa. Osta lahjaksi! Anna lahjan saajan varata hänelle sopiva kokkikoulun ajankohta.

Kreikan makumatkalle yhdessä kokaten!
Lähde mukaan rennolle ja herkulliselle kurssille, jossa opit valmistamaan aitoja kreikkalaisia ruokia – suoraan Välimeren sydämestä. Useat reseptit ovat satoja vuosia vanhoja sekä lisäksi perheen vanhoihin resepteihin perustuvia ruokalajeja aina 1800-luvun lopulta.
Paahdettujen yrttien tuoksu, oliiviöljyn silkkinen maku ja tuoreet raaka-aineet vievät sinut hetkessä Kreikan auringon alle.

Kurssilla opit perinteiset meze-herkut ja niiden salaisuudet. Kuulet tarinaa raaka-aineiden ja ruokalajien taustasta sekä Kreikan kulttuurista. Mahdollisuus myös ostaa kreikkalaisia Chaliois tuotteitamme sekä oman sadon ekstraneitsyt oliiviöljyämme.

Osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta – vain uteliaisuutta ja ruokahalua!
Lähdet kotiin uusien reseptien, vinkkien ja iloisten muistojen kera. Osallistujamäärä max 20 hlö. Kesto noin 3 tuntia. Tilaan liittyvien anniskelurajoitusten vuoksi emme voi tarjota viiniä ruoan kanssa, mutta annamme mielellämme viinisuosituksia, mikäli haluat tuoda viiniä mukanasi.

Kokkikurssi järjestetään  Hämeenpuiston Marttalassa, Hämeenpuisto 39 A, Tampere. Katso kevään aikataulu avoinna olevista kursseista. Syksyn 2026 kalenteri julkaistaan heinäkuussa. Syyskaudella elo-marraskuussa kaksi kokkikoulua kuussa vaihtuvalla ruokalistalla.

Lahjan saaja ilmoittautuu haluamalleen kokkikurssin ajankohdalle sähköpostitse info@nableoy.fi tai numeroon 050 5757098. Lahja kortti lähetetään joko lahjakortin ostajalle tai suoraan saajalle. Ilmoitathan tarvittaessa osoitetiedot lisäkommentit kohdassa. Lahjakortti on voimassa aina kuluvan vuoden loppuun asti.

Kokkikoulu sisältää:

  • Ruokaohjeet jokaiselle sähköpostitse
  • Kurssin, ruokalajien ja ruokakulttuurin esittely
  • Ryhmien tukeminen ruoanlaitossa
  • Tarinallinen 10 ruokalajin yhteinen ruokailu
  • Halutessa myös suositukset viineistä etukäteen ostettaviksi
  • Sekä kaikki muut tarvittavat ja pyydetyt lisäviihdykkeet 

 

Lämpimästi tervetuloa!

68,00